Pyörän lisäksi hyvät varusteet ovat onnistuneen matkan avainasioita. Mieti ennen matkaa tarkoin mitä matkallasi todella tarvitset. Turhan tavaran mukanaan raahaaminen ei kannata. Ihminen pärjää yllättävän pienellä tavara ja vaate määrällä. Esimerkiksi kaksi paria sukkia riittää matkalle. Toiset sukat kun ovat pesun jäljiltä kuivumassa, niin toiset ovat jalassa. Toisaalta jos tarkoituksesi on reissun aikana vierailla esim. museoissa, kannattaa kuitenkin niiden piukkojen pyöräilyhousujen lisäksi ottaa siistit normi sortsit mukaan.

Ensinnäkin kannattaa miettiä tarkoin oman reissun "strategiaa". Lähteekö matkalle ns. täyspakkauksella vai tyyliin Visa reppuun ja menoksi. Se on tietenkin riippuvainen suunnittelusta matkabudjetista mutta myös tietynlai-nen periaate kysymys. Toki kalliit varusteetkin nostavat matkabudjettia mutta jos tekee useamman reissun niin kalliit varusteet maksavat itsensä ns. takaisin. Oikein säilytettyinä ja huollettuina varusteet kestävät kyllä useita reissuja.

Itse haluan lähteä matkalle niin että olisin mahdollisemman omavarainen. Tietenkin on asioita mitä ei voi koko matkan ajaksi mukaan varata, kuten ruoka. Jatkossa esittelen tavarat ja varusteet jotka kulkevat minun retkillä. En tahdo väittää että tämä minun listani on se ainut oikea. Mutta toi-vottavasti saat tavaralistasta jotakin vinkkiä omaan listaasi. Muista että päivittäistavara ostoksille, kuten ruualle, tulisi olla laukuissasi tilaa. Mikäli laukut ovat täynnä jo matkaan lähdettäessä, se tietää jatkossa ongelmia.


Pyörä pakattuna ja valmiina matkaan... Satulalaukku ei ole kiinni pyörässä

Mukaan matkaan lähtee siis:

- Makuuhuone
- Keittiö
- Ruokahuone
- Vaatehuone
- Kylpyhuone
- Pyörän huolto ja varaosa liike
- Yhteydenpito ja media keskus
- Esiapu

Lähdetäänpä sitten listaamaan niitä tavaroita mitä minulla on matkassa mukana. Tämä lista ei siis ole se ainoa oikea vaan minun ajatukseni siitä. Toisten matkaajien varustelistoja on mukava ja hyödyllistä käydä läpi. Niistä aina voi oppia uutta tai ainakin ne herättävät ajatuksia tavaroista, joita voisi ottaa mukaan. Muista kiinnitää huomiota varusteiden painoon niitä hankkiessasi.

Tavara laukut:

Tavarat pitää saada kaikki kulkemaan näissä laukuissa ja tietenkin kuivana. Muista myös että laukkuihin PITÄÄ jäädä tilaa päivittäisostoksille, kuten ruualle.

Itselläni pyörään päällä on:

- Tankolaukku karttataskulla
- Etulaukut
- Takalaukut
- Kanootti säkki
- Hätätapauksia varten pieni selkäreppu (ei kuvassa)
- Satulalaukku
- 4x sidonta remmi (120cm)

Makuuhuone:

Hyvät yöunet ovat jaksamisen perusta. Toiset saavat nukutuksi lähes missä vaan mutta minä en. Kannattaa ottaa myös huomioon lämpötila jossa yövyt. Vaikka matkustaisitkin ns. lämpimissä maissa voi yöt olla hyvin kylmiä ja kosteita. Tavaroille voi kehitellä erilaisia käyttötarkoituksia. Minä kuljetan puhtaat alusvaatteet, sukat ja paidat pussissa. Sitten tätä vaatteita täynnä olevaa pussia käytän öisin lisätyynynä, retkityynyn lisäksi.

- Veden pitävä teltta
- Makuupussi+ retkityyny
- Makuualusta
- Alusvaatepussi lisätyynynä
(ei kuvassa)

Keittiö:

Ruoka on jaksamisen A ja O. Itse syön lämpimän aterian vasta ajopäivän jälkeen. Päivän mittaan poikkean kauppoihin/ konditorioihin ostamaan syötävää ja juotavaa. Lähinnä syön ajopäivän aikana hedelmiä, jogurttia ja pikkusuolaista, unohtamatta tietenkään juomista. Ongelma ruuan kanssa on lähinnä suuret pakkauskoot. Useasti ostankin ns. valmisruokaa lämmitettäväksi. Kahvi on aamun avaaja ja siksi mukana kulkee myös kahvipannu ja Suomi kahvia. Toki matkan aikana poikkean paikallisia kahviloita ja niiden anteja nauttimaan. Muista että keittimen kaasupulloa et voi lentokoneeseen mukaan ottaa joten sen voit ostaa vasta perillä. Linkkuveitsi tulee lentomatkan ajaksi jättää käsimatkatavaroista pois.Matkaan kannattaa ostaa myös muutama retkimuona pussi. Kun se nälkä yllättää seudulla missä ei ole kauppoja ja voimat ehtyvä on hyvä olla tällainen muonapussi. Mikäli lähdet matkalle ja tiedät että välimatkat ovat pitkiä kaupungista kaupunkiin kannattaa näitä ehdottomasti matkaan mukaan varata.



Ylhäältä vasemmalta oikealle lukien keittiö tavarat:

- Keittimen kuljetuslaukku+ huoltotyökalu
- Keitin tuulisuojalla sekä sytyttimellä
- Kattila
- Paistinpannu
- Irtokahva
- Kaasupullon adapteri puhkaistaville kaasupulloille
- Kahvi /tee pannu
- Juomapullo x2
- Kulho
- Muki
- Aterimet lautasella
- leikkuulauta

Kuvassa olevien tavaroiden lisäksi mukana tulee vielä:

- Puinen paistinlasta
- Tölkinavain
- Terävä linkkuveitsi
- Tiskiharjan irtopää
- Suola/pippuri
- Retkimuonapussi x 2

Keittiö pitää paljon tavaraa sisällään mutta oikeanlaiset tavarat, oikein pakattuna eivät paljoakaan tilaa vie. Vesipullot kulkevat pyörään kiinnitetyissä telineissä ja muut laukussa.



Mausteita, suolaa ja pippureita varten löysin tällaisen kapistuksen. Se on Light My Fire retkiruokailusarjaan kuuluva mausteastia. Ongelmana, ainakin suolan kanssa, on se että suola imee itseensä kosteutta, ja se paakkuuntuu. Näin minulle kävi ensimmäisellä retkelläni. Tämä mausteastia on ilmatiivis, joten tämän ongelman pitäisi poistua. Se on jaettu kolmeen eri osaan ja jokaisessa osassa on oma kuminen suljin. Katsotaan jatkossa, miten se toimii käytännössä.


Tällainen yhdistelmä ”ase” oli minulla ensimmäisellä reissulla mukana ja se osoittautui ihan tarpeelliseksi ja toimivaksi laitteeksi. Se oli pojalta lainassa ja kun totesin sen hyväksi, piti tämä myös itselle hankkia. Lusikka, haarukka, veitsi, korkinavaaja ja tölkinavaaja, kaikki aseet tarpeellisia, ja toimivassa paketissa. Terävästä veitsestä oli monesti hyötyä. Tätä veistä myy ainakin Prismat ja hinta on ihan kohtuullinen.

 

Ruokahuone:

Tämä on ehkä hivenen sellaista ylellisyyttä mutta hyväksi todettu juttu. Mukanani kulkee n. 2 x 2 m ohut vedenpitävä kangaspala. Sen päällä on kiva teltan vieressä syödä, mikäli maa on märkä. Samaa kankaanpalaa käytän myös telttani ”eteisen” lattiamattona.





Vaatehuone:

Vaatteet ovat se vaikein osio matkatavaroista. Yleensä tässä kohtaa tulee se suurin ongelma ja yleensä niitä vaatteita tulee matkaan aivan liikaa. Toki vaateiden määrä on riippuvainen sääolosuhteista jotka reitillä vallitsevat. Pääasiassa kuitenkin reissut tehdään kesällä. Seuraavan listan vaatteet ovat kasattu juuri lämpimiä kelejä silmälläpitäen. Toki Etelä-Euroopassakin saattaa yöt olla hyvin viileitä joten listalla mainitut pitkät alusvaatteet ovat juuri näitä kylmiä öitä varten. Toisaalta pitkät kalsarit suojaavat myös makuupussia, ja näin ollen voi makuupussin suojapussin jättää pois.

Itse lähtisin jaottelemaan vaatteita eri tilanteiden ja sääolosuhteiden pohjalta:

- Ajovaatteet
o Kuiva/Kuuma
o Viileä
o Sade

- Vapaa-aika
o Leiri
o Iltaelämä
o Ranta
o Yö

Nämä erilaiset tilanteet vaativat eri vaatteet. Toki samoja vaate- kappaleita voi käyttää monessa tilanteessa. Tehdäänpä sitten lista vaatteista edellisen jaottelun mukaan.

Ajovaatteet:

Säällä kuin säällä:
- Kypärä
- Ajolasit
- Hanskat
- Säämiskähousut
- Kengät / Sandaalit
- ohuet ajosukat x 2
- lyhyet alushousut x 2

Kuuma:
- Lyhythihainen ajopaita x 2

Viileä:
- Pitkähihainen ajopaita x 2
- Verkkarit

Sade:
- Sadetakki
- Sadehousut
- Kenkäsuojat

Vapaa-aika:

Leiri:
- Verkkarit / Sortsit
- T-paita x 1
- Sandaalit

Iltaelämä:
- Sortsit
- T-paita/ Ohut kauluspaita (ns. ryppypaidat ovat tässä kohtaa loistava valinta )
- Sandaalit / Tossut

Ranta:
- uimahousut

Yö:
- pitkät alusvaatteet

Ajo- / aurinkolasit ovat tarpeelliset varusteet. Itse suosin ihan ns. normi aurinkolaseja. Toki ne ovat malliltaan sellaisia että ajoviima ei pääse silmiin. Suuri syy lasien käyttöön, ainakin täällä pohjolassa on itikat. Itselläni on käytössä kahdet erityylisillä linsseillä varustetut lasit. Toiset tummemmat lasit ovat aurinkoisille keleille ja toiset oransseilla linsseillä olevat lasit ovat hämärään ja sateiselle kelille. Oranssit tai keltaiset linssit toimivat loistavasti juuri hämärässä tai sateella. Laseille kannattaa hankkia kotelot. Taustalla näkyvän kovamuovisen kotelon hommasin optikko liikkeestä, muutamalla eurolla.

Kylpyhuone:

Suurimmanosan ”kylpyhuoneen” tavaroista ostan vasta perillä. Pesuaineet ja muut hygienia tuotteet on hankalia kuljettaa mukanaan lennoilla. Kylpyhuone tavaroihin lasken myös, pyykinpesuaineen. Muutamia tavaroita kuitenkin otan kotoa mukaan. Pyyhkeeksi kannattaa hankkia matka käyttöön tehty mikrokuitupyyhe. Se kuivaa hyvin nopeasti ja menee pieneen tilaan. Näiden pyyhkeiden imukyky on hyvä. Minun ensimmäisellä matkalla oli mukana normaali frotee pyyhe joka oli lähes koko matkan ajan märkä. Tällainen pyyhe myös vie kohtuuttoman tilan laukussa. Minulta on moinen pyyhe vielä hankkimatta mutta se on ehdoton hankinta. Olen ottanut matkaan myös muutaman ison minigrip pussin joissa olen säilyttänyt pesuaineet ja muut nestemäiset aineet. Tällainen pussi toimii mainiosti myös lavuaarin tulppana. Mikäli haluat pestä esim. pyykkiä lavuaarissa. Minulla on ollut aikaisemmin myös lavuaarin tulppa matkassa, mutta huomasin että ei ainakaan l-alueilla ole kahta samankokoista reikää yhdessäkään lavuaarissa. Pussi toimii mainiosti tulppana, kun levität pussin reiän päälle. Sitten kun lasket vettä lavuaariin, niin pidä toisella kädellä pussia pohjalle levitettynä.

* merkityt tavarat ostan vasta perillä mikäli lennän määränpäähän.

- Pyyhe
- Suihkusaippua *
- Hammasharja
- Hammastahna *
- Harja
- Partahöylä*
- Deodorantti*
- Minigrip pussi x 2
- Käsipyykinpesuaine Y-8
- Pyykkipoikia x 5
- Pyykkinaru
- Kylpylaukku

Pyörän huolto ja varaosa liike:

Työkaluja ja varaosia kannattaa ottaa matkaan jotakin. Perus polkupyörän työkalut ja joitakin osia joita voit tarvita tienpäällä. Kovalla rasituksella pyörässä on lähinnä renkaat ja vanteet. Pystyt säästämään itseäsi paljolta vaivalta, ostamalla pyörääsi pistosuojatut renkaat. Nämä ulkorenkaat kestävät paljon paremmin lasinpaloja, teräviä kiviä ja muuta terävää tielle joutunutta tavaraa. Nämäkään renkaat eivät anna täydellistä suojaa sisärenkaille, joten matkaan kannattaa ottaa ainakin yksi sisärengas ja paikkaustarpeet sekä pumppu. Muista myös tarkastaa liima, ennen lähtöä, sillä se saattaa olla kuivunut. Paikat ovat melko huonoja pysymään kiinni tämän päivän sisärenkaissa, joten minä ehkä ottaisin parit sisärenkaat mukaan ja jättäisin mieluummin sen paikkarasian pois. Pari sisärengasta ja yksi päälirengas kannattaa myös siinä tapauksessa mukaan ottaa, jos pyöräsi renkaan koko on 28” (622). Se on yllättävän harvinainen rengaskoko muualla maailmassa joten sisärenkaankin löytäminen saattaa tuottaa hankaluuksia. Nailoniset rengasraudat ovat pakolliset mukaan otettavat.

Kun teetin pyörääni vanteet, pyysin samalla mukaani muutaman ylimääräisen pinnan. Muutaman pinnan saat myös jälkikäteen kun viet pyöräsi malliksi huoltomiehelle. Täältä on helpompi, ajan kanssa ja ilman kielimuureja, hankkia oikean mittaiset pinnat pyörääsi ja varsinkin jos vanteen koko on 28”. Pinnat mahtuvat vaikka pyöräsi runkoputken tai satulan putken sisään. Minulla ne on aina satulanputken sisään teipattuna. Näin ne eivät pääse unohtamaan kotiin. Jos et itse osaa vaihtaa pinnaa etkä rihdata vannetta on sinulla ainakin oikean mittaisia pinnoja mukana. Mukaan on myös tullut takarattaan irrotukseen tarvittavat työkalut. Jos pinna katkeaa takarattaiden puolelta, vaatii uuden pinnan vaihto takarattaan irrotusta. Pinnan vaihto ja vanteen rihtaus ei ole pakollista osata mutta eipä siitä haittaakaan ole. Monasti se auttaa jatkamaan matkaa ainakin seuraavaan pyöräkorjaamoon. Aina kun pinna katkeaa PITÄÄ pyörä viedä ammatti ihmisen huollettavaksi. Mutta kun osaat vaihtaa pinnan ja saat edes suurin piirtein pyörän rihdattua voit säästyä pitkältäkin talutus reissulta etkä ainakaan tuhoa totaalisesti vannetta ajamalla ilman pinnaa. Tämä toimenpide ei ole ylivoimainen ja asiaan perehtynyt henkilö sen sinulle voi opettaa.

Ylimääräiset jarrupalat ovat myös varmasti pienelläkin reissulla syytä ottaa mukaan. Mikäli matkustat lentokoneella, mukaan pitää ottaa 15mm kiintoavain polkimien irrotukseen. Polkimet pitää poistaa lennon ajaksi. Tarkasta myös kumpaan suuntaan polkimet irrotetaan. Takavaihtajan vaijeri sekä jarruvaijeri ovat myös hyvät mukaan otettavat tavarat. Nippusiteitä ja ilmastointiteippiä ei todellakaan kannata jättää pois ”työkalupakista”. Työkaluista vielä sen verta että minulla on ns. monitoimiavain nippu mukana joka pitää sisällään myös ketjunkatkaisimen sekä rihtaus työkalun.

- Yhteydenpito ja media keskus

- Esiapu




 

     
hyva